Päätin nyt esitellä itseni perusteellisesti! Here we gooooo..
Minä. Susanna (suski, sid, susku, sussu, irongirl, suske). Olen kotoisin niinkin kivasti pikku kylästä kuin Ulvila (siinä Porin kyljessä) jossa edelleen asustelen. Olen täysi-ikäisyyden saavuttanut 18v. Opiskelen parhaillaan matkailualaa viimeistä vuotta, mutta jatkossa aion suunnata enemmän omalle alalleni eli liikuntapuolen/ fysioterapia opintoihin. Haluaisin tulevaisuudessa tehdä sellaista työtä jossa pystyn edesauttamaan ihmisten hyvinvointia. Haluan muuttaa maailmaa! (i agree, meni yli)
Olen todella itsepäinen, temperamenttinen, lojaali, se vähän hullu tyyppi. Uusille ihmisille tämä ei aina avaudu heti, mutta kun tämän typyn oppii tuntemaan niin voi ehkä toivoa, että olisi pysynyt erossa (just kidding). Aloitan kaikkia projekteja, mutta yleensä ne pakkaavat jäämään siihen aloitusvaiheeseen, mutta niiden asioiden kohdalla, joille todella todella omistaudun, niin todellakin omistaudun ja en luovuta ennen kuin olen sen saattanut loppuun. Itsepäisyys on hyväksi siinä, että vaikka lenkeillä tekisi mieli luovuttaa niin mähän en pysähdy ja mähän juoksen sen lenkin loppuun asti, vaikka olisi hiidenkiven kokoiset rakot jaloissa. Mä oon myös sellainen ihminen, että en ikinä haluaisi olla kenellekään vaivaksi, mua alkaa ahdistaa älyttömästi jos musta tuntuu, että olen hirveästi vaivaksi. Mulla on silmälasit, en nää kauas, ei silti mun elämääni haittaa. Mä oon Bon Jovi fani!! Voi kyllä! 3 keikkaa takana taas kaksi uutta edessä! Vedän spinni settejä itselleni ja kamulleni.
"I can't go wrong as long as i remember where i'm from"
Miten MÄ vietän vapaa-aikani? No mä harrastan sitä triathlonia... :D Olen tosiaan Porin Tarmon Triathlon seurassa. Olen koko pienen ikäni pitänyt itseni kiireisenä kaikkien maailman harrastusten parissa. Mukaan on mahtunut niin ylä- kuin alamäkiäkin. Olen harrastanut 7 vuotta futista, 3 vuotta kilpacheerleadingiä, pesäpalloa, vpk:ta, partiota, tanssia, hiihtoa, ratsastusta, taekwondoa, agilityä varmasti vielä löytyy harrastuksia, ei vaan riitä muisti siihen. Futis oli se mun laji, jos mä nyt jostain idiooteimmasta syystä lopettaisin triathlonin niin luultavammin palaisin potkimaan palloa. Ton 7 vuotisen "uran" aikana tuli pokattua muutamia palkintojakin matkaan mukaan. Taisi muuten piirisarjan pronssikin irrota. Hiihdostakin taisin repäistä jokun mitalin mutta sekin taisi olla sellainen lohdutus minkä viimeisinkin maaliviivan yli valunut sai.
 |
| Paras ystävä, DIY -paidat ja ihanat muistot. HCT 2012. |
Rakastan hyvien kamujen kanssa oloa, relailuiltoja, hyvää ruokaa, tappelemista parhaan ystäväni kanssa (sitä fyysistä ei me ikinä henkisellä puolella solvata toisiamme), liikuntaa, ulkoilmaa, urheilemista, tekemistä, nähdä ihmisiä ketkä nauttivat siitä mitä tekevät, oman edistyksensä huomaamista, pimeässä juoksemista ja monia muita miljoonia turhia ja ei niin turhia pieniä asioita. Haluaisin sanoa, että en vihaa mitään, viha on vain turhaa energian tuhlausta, mutta totuus on, että on monia asioita mitä vihaan tai mistä en pidä, mutta niiden kanssa pitää elää.
Triathlon. Se tunne kun katsoo Ironman videoita ja sisällä alkaa kuohuamaan, se on kuiteskin vaan se jäätävä jännitys ensi kesän puolmatkasta. Triathlon-neitsyyteni menetin viime kesänä, UNOHTUMATON kokemus sekin. Tämä kaikki lähti siitä kun silloinen rasvaprosenttinollaspinningohjaaja nykyinen valmentajani ehdotti, että lähtekää koittamaan triathlonia Noormarkkuun (Jazz-triathlon). Äijä itse on "h*lvetin kova" triathleetti, joka suuntaa ensi kesänä kohti Ironmania (mä todellakin toivon sydämeni pohjasta, että se kömpii sieltä elossa takaisin suomen maaperälle). No kuitenkin kyseessä oli sprinttimatka (600m uinti, 20km, juoksu 5km). Olin niin innoissani ja aloinkin treenaamaan itsekseni kyseistä kisaa varten. Tein kaikkea muuta paitsi uin! Ennen kisaa olin valehtelematta käynyt yhteensä noin 3 kertaa uimassa, en osannut uida yhtäkään vetoa vaparia, no niillä eväillä mentiin. Kisa nyt oli mitä oli, mutta se oli se mun ensikosketus tähän lajiin. Halusin vain enemmän kisan jälkeen, ilmoittauduin Helsinki City Triathlonille melkein heti jazz-triathlonin jälkeen. HCT:n jälkeen oli taas sama fiilis LISÄÄ!! No sille kesälle ei enää triathloneja mun kisapassiin mahtunut, mutta nyt ollaan kovalla tarmolla ja tahdolla menossa kohti ensi kesää ja Joroisten puolimatkaa. Kisoissa menen johonkin "kisa -tilaan", mun jalat kulkee nopeampaa kuin ikinä ennen, mä en YMMÄRRÄ miksi tätä ei voi tapahtua aina kun lähden lenkille!! En edes tajua miten hittossa tuo tapahtuu, koska kisan jälkeen on sellainen fiilis no olisi se nyt parempaankin aikaan voinut mennä, mutta sitten kun nään sen ajan mustaa valkoisella on niin ylimaallinen shokki päällä. Mutta on mulla "treeni -tila" myös. (voi luoja noita mun tila vääntöjä, täytyy keksiä vähän mielikuvituksellisempi nimi noille). Yleensä keskityn niin täysillä, että mua täytyy läpsästä, että huomaan mitä ympärillä tapahtuu.
Mikä mua sitten motivoi tähän? Mikä saa mut heräämään viideltä uimaan? Minkä saa mut laittamaan ne kengät jalkaan ja painumaan ulos ovesta? Mikä hitto mua muka velvoittaa lähtemään polkemaan sateeseen?
Vastaus on EI MIKÄÄN. Mutta mä haluan, joillekkin tuntuu tämä olevan todella "outoa" ja hullua sun muuta, mutta noi on mun valintoja, mä haluan kehittää itseäni, haluan tulla paremmaksi, haluan sen hyvän olon tunteen. Joillekkin uusi vaatekappale tuo sen onnen tunteen, mulle tuo se kun olen jaksanut lähteä sinne lenkille, se kun olen tehnyt jotain oman hyvinvointini eteen. Se pelko mitä tunnen, se jännitys, se energia, se kipu, se tuska käytän kaiken hyväkseni.
"You gotta embrace the pain"
"when the pain comes, you know what i do? -i smile" -Chris Mccormack.
Puolimatkalle ja siihen treenaamiseen mua motivoi kolme asiaa, nämä kolme asiaa kertaan itselle ennen treeniä, treenin aikana ja treenin jälkeen mielessäni.
1. Mua motivoi se, että nään itse tuloksia omissa suorituksissani omassa kropassani. Parannan terveyttäni ja saan sen hyvän olon tunteen JA olen ylpeä itsestäni. (ps. ja se, että treenin jälkeen saa ladata itsensä taas täyteen ruokaa)
2. Mua motivoi se, että saan näyttää valmentajalleni, että olen kuunnellut neuvoja ja oppinut jotain, että siitä tyypistä on oikeasti ollut jotain hyötyäkin. Se, että kun mä treenaan ja kun mä vihdoinkin sen puolimatkan olen rämpinyt läpi niin teräskoutsi on musta ylpeä, että sillekkin tulee fiilis "wau, mä oon auttanut tota treenaamaan itsensä tohon kuosiin".
3. Yksi ja ainoa asia. FINNTRIATHLON FINISHER PAITA.
 |
| Noormarkku Jazz-triathlon, Koutsin viimeiset sanat (virnuilut/kettuilut, ei ollut märkkäriä ja vesi oli kieltämättä aika hyytävää) |
Siinä oli jotain musta. Miten tääkin meni siihen, että yli puolet tekstistä on aiheesta, treeni ja triathlon.... im so boring. Mutta ehkä tää anto vähän enemmän osviittaa siitä ketä täällä oikein hölöttää!
see you -S
